Syntyykö Pro Pyhäjärviseutu ?Perjantai 15.11.2013 - Kari Sitä mukaan kun realiteetit alkavat paljastua, Pyhäjärviseudulla hierotaan rähmiä silmiltä, jotta nähtäisiin paremmin karuun tulevaisuuteen. Johtavat poliitikot ja virkamiehet vielä uhkuvat uskoa omaan kaikkivoipaisuutensa kuntiensa huomisen suhteen, mutta valveutuneimmat kansalaiset alkavat jo epäillä. Syntyisikö vielä Pro Pyhäjärviseutu ? Paikallislehti Alasatakunta on päätoimittajansa linjaamana aina puhunut yhtenäisen Pyhäjärviseudun puolesta. Vika vain on ollut siinä, että se on katsonut asioita Euran etu edellä. Uuden kunnan kalkkiviivoilla tapahtuneen romuttumisen todellisista syistäkään ei rohkeus riittänyt kirjoittamaan. Kollektiivinen häpeä ei kuulosta niin pahalta. Nyt Lehtilä haastaa Euran ja Säkylän johtotroikat ihan nimeltä ottamaan kantaa Pyhäjärviseudun tulevaisuuteen tilanteessa, jossa ollaan menossa aivan vastakkaisiin suuntiin. Eurassa hoetaan jo mantraa lisäarvosta, joka saadaan tarjoutumalla Rauman vesijättömaaksi. Säkylässä uskotaan, että Huittisten huomassa palvelut pysyvät ja vain paranevat. Päätoimittajan kiihotus keskusteluun on ihan oikein. Näin asioita ja ilmiöitä tarkkailevan median pitääkin toimia. Jostain kumman syystä Lehtilä ei kuitenkaan noteraa Köyliötä Pyhäjärviseuduksi kuin asukaslukua laskiessaan. Kunnan kärkikolmikolle ei palstatilaa tarjottu, mutta varmaan annetaan erikseen pyydettäessä. Näin uskon. Se oli kuitenkin paha virhe ja vahingoksi hyvälle yritykselle. |